Oi sulje silmäs! Läpi huoneen armaan
soi sävel, jota ei voi unhoittaa.
Se halki lapsuutemme aaltoaa.
Alati tajunnassa keinuu varmaan
sen aallot humisten ja paisuen
kuin huoku valtameren kaukaisen.
Nyt sulje silmäs! Loppui kyyneleet.
On tuskan ovet umpeen painuneet.
Nyt kipein muisto säveleihin nukkuu,
pois menneet päivät himmenee ja hukkuu.
Miks sydäntäni poltti, unhoitin.
Syvästi pauhaa hyrskyt, vieden mua.
Oi Kauneus, sun syliis antautua
on taivaan autuus, jota janosin.
Pois tuskan tomusta sun hyökys kantaa
kuunloistoon, ulapalle, joll’ ei rantaa.
Kimaltaa sävel jumalallinen.
Ma halki elämäni kuulen sen.
Saima Harmaja