Hetken kesti myrsky etelässä.
Hämärässä
sinertyen vuoret tummuivat.
Ihanat
varjot kastunutta maata hiipi.
Pilven siipi
suunnaton ja kylmä himmeten
kaukaa hohti yli vuorien.
Mykät salamat vain enää oli.
Välähteli
aika-ajoin liekit salatut
ruusuhohtein pitkin pilvilunta.
Niinkuin unta
taivaan tulta katsoin, uupunut.
Myrskyt, jotka ukkos-äänin haastaa,
puita raastaa,
ruusutarhat murtaa rajusäin,
kimmeltäin
unta onko jälkeen hurjan retken,
joka hetken
pilven sumusulkiin salamoi,
niinkuin ihanina heijastuvat
unikuvat
tuskan, joka palata ei voi.
Saima Harmaja